• Etusivu
  • Toiminta
  • Kalastusalueet
  • Kalastuspaikat
  • Kalavedenhoito
  • Osakaskunnat
  • Kuvapankki
  • Linkit
  • Yhteystiedot

Hammonjoki

 

Hammonjoen perhokalastuskohde alkoi hahmottua jo yli kymmenen vuotta sitten. Aluksi jokea haluttiin suojella ylimitoitetulta vedenhankinnalta, jotta perhokalastuskohde saataisiin alkuun. Myöhemmin jokea on parannettu ja kunnostettu TE-keskuksen turvin sekä talkoovoimin. Viimeisimmät kunnostustoimenpiteet ovat olleet kalataloudellisista syistä hienovaraisia. Vanha patorakennelma on esimerkiksi räjäytetty pois.

Hammonjoki on ainutlaatuinen lohikalojensa ansiosta. Se on viimeinen Vesijärveen laskeva joki, jossa lohikalat voivat lisääntyä. Joen lähdepitoiset vedet ovat puhtaita, viileitä ja tasalämpöisiä, ja joki on siitä syystä kyennyt ylläpitämään harvinaista kasvi- ja eläinkantaa. Hammonjoki on säilynyt hämmästyttävän luonnontilaisena lehtomaisemana ja erämaanomaisena maisemakokonaisuutena.

Nykyään Hammonjoki on suosittu perhokalastuskohde. Perhokalastuskohteille on paljonkysyntää, mutta vähän tarjontaa Etelä-Suomessa, joten Hammonjoen kosket palvelevat muitakin kuin Hollolan kirkonkylän asukaita.

 

Hammonjoki perhokalastuskohteena

Hammonjoen perhokalastusalue on jaettu kahteen osaan, noin kilometrin pituiseen yläosaan ja noin kaksi kilometriä pitkään alaosaan. Varsinainen kalastuskausi alkaa yleensä toukokuun puolen välin aikoihin veden laskiessa ja kirkastuessa. Kalastuskausi pysyy hyvänä noin lokakuun alkuun, jonka jälkeen syyssateet nostavat veden pintaa ja vesi sameutuu. Kirkkaan veden aikaan kalat ovat säikkyjä, jolloin kalastajan on kalastettava varovasti saadakseen saalista. Veden ollessa sameampaa ottopaikkoja voi joutua lähestymään konttaamalla, koska kalojen havaitseminen vaikeutuu. Sameuden takia kalat eivät säiky niin helposti. Perhokalastajan yleisin saalis lohikaloista on nieriä. Se on runsaslukuisin kala Hammonjoessa. Nieriän lisäksi perhoon voi tarttua taimen, harjus tai kirjolohi. Hammonjoella voi kalastaa ympäri vuoden, jos joki pysyy sulana. Taimen ja nieriä ovat kuitenkin rauhoitettuja ajalla 11.9-15-11. Talvikalastus on enemmän tai vähemmän toivotonta eli kesä on Hammonjoella parasta kalastusaikaa. Hammonjoki ei ole helppo, mutta se on hyvin suosittu perhokalastuspaikka. Se vaatii kärsivällisyyttä ja tutustumista itse kalastusalueeseen.

 

Takaisin sivuosioon "Kalastuspaikat"

 

 

 


Kuvia Hammonjoelta:


Hammonjoen käyttö- ja hoitosuunnitelma

Kalastusluvat ja hinnat 2008:
Perhokalastus alle 18v
Lupa: 5e/vrk
Saaliskiintiö: 2 lohikalaa/vrk

Perhokalastus yli 18v
Lupa: 10e/vrk
Saaliskiintiö: 2 lohikalaa/vrk

Perhokalastus kaikki
Lupa: 25e/3vrk
Lupa: 70e/kausi
Saaliskiintiö: 2 lohikalaa/vrk

Lupien myynti:
Ravintola Katinhäntä 
puh. (03) 788 1064

Erä-Lindroos
puh. (03) 752 5696 tai 782 3277

Hollolan kirkonkylän kioski
puh. 040-760 5199

Hotelli Mustakissa
puh.(03) 544 9000

Lisätietoja: 
Markku Nummela
puh.0400-124051